Lukijakyssä: GLA ja diabetes

Ravintoterapeuttini kertoi että GLA nimisestä rasvahapoista vois olla hyötyä diabeetikoille mm vähentää neuropatian kehittymistä. Mitä olet tästä mieltä?

 Gammalinoleenihappo (GLA) on omega-6 -perheeseen kuuluva monityydyttymätön rasvahappo, jota ihmisen elimistö voi tuottaa linolihaposta. Tästä muuntotyöstä huolehtii delta-6-desaturaasi -niminen entsyymi. Diabeetikoilla kyseisen entsyymin toiminta on yleensä heikentynyt, joten on ehdotettu, että diabeetikoiden olisi hyvä saada valmista GLA:ta ruokavaliostaan. Sitä esiintyy runsaasti muun muassa helokin ja purasruohon siemenissä. GLA on tutkimuksissa lievittänyt diabeettista neuropatiaa. 

Itse suosittelen GLA:n lähteeksi purasruohonsiemenöljyä sisältäviä kapseleita. Hyvä esimerkkituote on Life Extension Mega GLA with Sesame Lignans, joka sisältää GLA:n (299 mg/kapseli) lisäksi seesamin lignaaneja. Niiden tiedetään estävän delta-5-desaturaasi -nimisen entsyymin toimintaa. Kyseinen entsyymi muuttaa GLA:sta muodostuvaa dihomogammalinoleenihappoa (DGLA) arakidonihapoksi (AA). AA on tulehdusta edistävä rasvahappo.   

 

Tyypin 2 diabetes kuriin ilman lääkkeitä

Diabetes eli sokeritauti tarkoittaa sitä, että verensokeri eli veriplasman glukoosipitoisuus on pysyvästi yön paaston jälkeen 7,0 mmol/l tai sitä suurempi. Normaalin verensokerin ylärajaksi on asetettu 6,0 mmol/l. Tyypin 2 diabeteksessa insuliinihormonin säätelemä sokerin (glukoosin) siirtyminen verestä soluihin on häiriintynyt. Jotta sokeri siirtyisi verestä riittävän tehokkaasti soluihin, haima joutuu tuottamaan insuliinia normaalia enemmän. Vähitellen insuliinia tuottavat beetasolut väsyvät, minkä seurauksena verensokeri nousee, ja diabetes puhkeaa. Tyypin 2 diabetes kehittyy siis hiipien vuosien saatossa, eikä aiheuta selviä oireita. Vastikään suoritetussa suomalaistutkimuksessa, johon osallistui 4 500 keski-ikäistä ja sitä vanhempaa henkilöä, 7–8:lla henkilöllä sadasta löytyi diabetes, josta siihen mennessä ei ollut mitään tietoa. Henkilö voi siis helposti sairastaa tyypin 2 diabetesta tietämättään.  

Diabetekseen liittyvät keskeisesti lisäsairaudet, jotka kehittyvät hiljalleen vuosien tai vuosikymmenien kuluessa. Useimmat niistä johtuvat suurentuneesta veren sokeripitoisuudesta. Nyrkkisääntönä voidaan todeta, että mitä suurempi verensokeri on keskimäärin, sitä suurempi on lisäsairauksien riski. Kohonnut verensokeripitoisuus vahingoittaa pieniä verisuonia ja valtimoita, minkä seurauksena monien elinten toiminta voi häiriintyä vakavasti. Diabetekseen liittyviä lisäsairauksia ovat muun muassa silmän verkkokalvosairaus (retinopatia), munuaissairaus (nefropatia) ja ääreishermoston häiriö (neuropatia). Lisäksi diabeetikoilla esiintyy selvästi tavallista enemmän valtimotautia ja siihen liittyviä sairauksia, kuten sydäninfarkteja.

Voimaharjoittelu

Luustolihakset muodostavat kehomme suurimman sokerin polttouunin ja varaston. Näin ollen luustolihaksilla on keskeinen rooli sokeriaineenvaihdunnan säätelyssä. Voimaharjoittelun merkitystä onkin viime aikoina korostettu diabeteksen hoidossa (Sundell 2011). Kuntosaliharjoittelua suositellaan lähes poikkeuksetta kaikille diabeetikoille. Myös omalla kehon painolla suoritettu voimailu (etunojapunnerukset, leuanvedot jne.) soveltuu erinomaisesti diabeetikoille.

Jos sinulla on todettu proliferatiivinen retinopatia tai pahentunut ei-proliferatiivinen diabeettinen retinopatia, keskustele lääkärisi kanssa voimaharjoittelun soveltuvuudesta. Näissä tilanteissa korkeaintensiivinen voimaharjoittelu on yleensä kiellettyä (Lakka 2010). Jos käytössäsi on diabeteslääkitystä, keskustele lääkärisi kanssa lääkeannostuksen muokkauksesta harjoitusohjelmaan sopivaksi. Yleensä liikunta vähentää dramaattisesti lääkityksen tarvetta. Tämä on tietysti vain hyvä asia, sillä lääkityksellä on aina omat haittavaikutuksensa.

Kestävyysharjoittelu

Harjoitusohjelmaan on hyvä sisältää myös kestävyysharjoittelua (Madden 2013). Säännöllinen kestävyysharjoittelu muun muassa normalisoi tehokkaasti verenpainetta ja huoltaa verisuonia verhoavaa endoteelia sekä parantaa verensokerin säätelyä eri mekanismilla kuin voimaharjoittelu (Madden 2013). Lähes kaikentyyppinen kestävyysharjoittelu sopii diabeetikoille.

Ruokavalio

Diabetesliito suosittelee kaikille diabeetikoille runsashiilihydraattista ruokavaliota, mutta tämä suositus ei perustu tieteelliseen näyttöön. Kaikki hiilihydraatit pilkkoutuvat lopulta sokeriksi ja siten nostavat verensokeria. Runsashiilihydraattisen ruokavalion suositteleminen diabeetikoille on sama asia kuin yrittäisi sammuttaa nuotiota bensalla. Lukuisissa kontrolloiduissa tutkimuksissa on osoitettu, että hiilihydraattien korvaaminen proteiinilla ja/tai rasvalla parantaa kakkostyypin diabeetikoiden verensokerikontrollia (Accurso ym. 2008). Suosittelen syömään maksimissaan 120 grammaa hiilihydraatteja päivässä. Parhaita hiilihydraattilähteitä ovat kasvikset, marjat ja palkokasvit. Hyviä proteiinilähteitä ovat kala, kana, kananmuna ja hapanmaitotuotteet. Vältä prosessoitua punaista lihaa kuten makkaroita.  Rasvat kannatta ottaa pääasiassa kalasta ja kylmäpuristetusta öljyistä (pellava, rypsi, oliivi). Jos ruokavalio ei sisällä poikkeuksellisen paljon rasvaista kalaa, on syytä käyttää kalaöljyvalmistetta pari grammaa päivässä.

Ravintolisät

Seuraavien ravintolisien on kontrolloiduissa tutkimuksissa osoitettu parantavan kakkostyypin diabeetikoiden verensokerikontrollia ja/tai rajoittavan diabetekseen liittyvien lisäsairauksien aiheuttamia vaurioita tai ainakin vaimentavan vauriomekanismeja. Yhdisteen perässä on mainittu suositeltava vuorokausiannos.

Lipoiinihappo 200-400 mg (Han ym. 2012)
Benfotiamiini 300-1000 mg (Balakumar ym. 2010)
Kromi 400-500 mcg (tutkimusnäyttö ristiriitaista, mikä johtunee koehenkilöiden vaihtelevasta kromistatuksesta)
L-karnitiini 1000-2000 mg (Vidal-Casariego ym. 2013)
Karnosiini 1000 mg (Hipkiss ym. 2013)
Ubikinoni eli koentsyymi Q10 200-300 mg (Villalba ym. 2010)
D3-vitamiini 50-125 mcg (Gao ym. 2013; tieteellinen näyttö alustavaa)
C-vitamiini 1000-2000 mg (Victor ym. 2011)
E-vitamiini (luontainen) 400 KY (Victor ym. 2011)

Diabeetikoille voi olla hyötyä myös muun muassa seuraavista kasvirohdoksista: kaneliuute, vihreäteeuute, valkosipuli ja silymariini. 

Plasman homokysteiini (P-Hcyst)

Mikä on homokysteiini?

Homokysteiini on aminohappo, jota elimistö muodostaa rikkipitoisesta aminohaposta metioniinista. Homokysteiini voi muuttua takaisin metioniiniksi, jos käytettävissä on folaattia ja B12-vitamiinia.

Mitä on homokysteiinin merkitys?

Veren kohonnut homokysteiinipitoisuus yhdistettiin sydänsairauksiin jo parisen kymmentä vuotta sitten. Tuoreemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että homokysteiini on itsenäinen sydän- ja verisuonitautien riskitekijä, mutta vaikutus on melko vaatimaton. Esimerkiksi kohonneen verenpaineen merkitys sydän- ja verisuoni-sairauksien kehittymisessä on selvästi suurempi. Kohonnut homokysteiinipitoisuus on yhdistetty myös lukuisiin muihin sairauksiin, joten siihen on syytä kiinnittää huomiota.  

Mitkä ovat homokysteiinin viite- ja tavoitearvot?

Plasman homokysteiinin (P-Hcyst) viitearvo on 4-15 µmol/l (HUSLAB). Metabolia Oulun suosittelema tavoitearvo on <7-8 µmol/l.

D-vitamiinistatus, urheilu ja flunssa

On jo kauan tiedetty, että D-vitamiini tehostaa kalsiumin imeytymistä ja estää siten osteoporoosia eli luukatoa. Tuoreissa tutkimuksissa on havaittu, että D-vitamiinilla on keskeinen tehtävä myös immuniteetin ylläpidossa. D-vitamiinin on havaittu lisäävän muun muassa katelisidiinin tuotantoa. Kyseessä on elimistön oma laajakirjoinen antimikrobi, joka tuhoaa viruksia, bakteereja ja sieniä.

Tuoreessa brittitutkimuksessa selvitettiin D-vitamiinistatuksen ja flunssan välisiä yhteyksiä 225 urheilijalla (Cheng-Siun ym. 2013). Koehenkilöiltä määritettiin mm. D-vitamiinistatus (S-D-25), veriplasman katelisidiini ja syljen IgA neljän kuukauden talviharjoittelukauden aikana. IgA eli immunoglobuliini A on vasta-aine, jonka tärkein toimintapaikka on limakalvojen pinnalla muun muassa hengitysteissä, jossa se ensimmäisenä kohtaa mikrobin. Syljen IgA-pitoisuuden on useissa tutkimuksissa havaittu korreloivan urheilijan flunssariskin kanssa.   

Urheilijat jaettiin D-vitamiinistatuksen (S-D-25) perusteella kolmeen ryhmään: alle 30 nmol/l (puutos), 30-50 nmol/l (vaje) ja yli 120 nmol/l (optimaalinen). Mitä alhaisempi oli S-D-25, sitä useammin oli flunssia ja sitä voimakkaampia olivat sen oireet. Korkea S-D-25 pitoisuus oli myös yhteydessä suurempaan veriplasman katelisidiinipitoisuuteen sekä suurempaan syljen IgA-pitoisuuteen.

Tutkijoiden johtopäätös oli, että urheilijoiden S-D-25-pitoisuuden olisi hyvä olla yli 120 nmol/l. Tämän saavuttamiseksi tarvitaan talviaikaan suuriannoksista D-vitamiinilisää.