Lukijakysymys: Sinkkistatuksen laboratoriomääritys

Mikä on paras tapa testata että kropassa on riittävästi sinkkiä?

Sinkkistatusta arvioidaan usein seerumin tai plasman sinkkipitoisuuden (S-Zn, P-Zn) perusteella, mutta ne eivät anna luotettavaa kuvaa sinkkistatuksesta. Plasma tarkoittaa veren nestemäistä verisolutonta osaa. Seerumi on muutoin sama asia kuin plasma, mutta siitä puuttuvat hyytymistekijät.

Ihmisen veren sinkistä on punasoluissa n. 87,8 %, verihiutaleissa n. 2,7 % ja vain n. 7,5 % plasmassa. Koko kehon sinkkimäärästä (n. 2 g) alle 1 % on plasmassa. Näin ollen sinkin määritys plasmasta tai seerumista on kehno sinkkistatuksen osoitin. Oikea mittauskohde on solunsisäinen sinkki. Kokoveren sinkkipitoisuus (B-Zn) kuvastaa hyvin solunsisäisen sinkin määrää. B-Zn on hyvä sinkkistatuksen osoitin, kun se suhteutetaan hematokriittiarvoon eli verisolujen suhteelliseen osuuteen koko veren tilavuudesta.

Punasolujen keskimääräinen elinikä on 120 vuorokautta, joten B-Zn kuvastaa elimistön sinkkistatusta pitkällä aikavälillä. Yleensä B-Zn:n seurantamääritys tehdään vasta puoli vuotta lähtötasemäärityksen jälkeen. B-Zn reagoi hitaasti sinkkisuplementaatioon.

Mainittakoon, että punasolujen sinkistä n. 90 % on sitoutunut hiilihappoanhydraasiin, jonka tuotantoa säätelee kilpirauhashormonit. Kun henkilöllä todetaan matala B-Zn, suositellaan määritettäväksi myös S-TSH, S-T4-V ja S-T3-V.

Hyvän biologisen hyötyosuuden omaavia sinkkisuplementteja ovat mm. sinkkimonometioniini (esim. Life Extention OptiZinc) ja sinkkiaspartaatti.

Ylähengitystieinfektioiden hoidossa käytetään imeskeltävää sinkkiä. Teho on osoitettu lääkäri-biokemisti Harri Hemilän tuoreessa julkaisussa. Laadukkaasta imeskely-tabletista vapautuu runsaasti sinkki-ioneja suuonteloon. Vuorokausiannoksen pitää olla vähintään 75 mg, mielellään 100 mg.

Flunssaprotokolla voi olla esimerkiksi seuraavalainen (aloitetaan heti ensioireiden ilmaannuttua):

Life Extension Zinc Lozenges: 1 imeskelytabletti neljä kertaa vuorokaudessa
Life Extension Vitamin C with Dihydroquercetin: 1 tabletti 3-4 kertaa vuorokaudessa 

Muutama sana lihaskrampeista

Lihaskramppi (”suonenveto”) on luustolihassolujen pitkään kestävä tahaton supistus. Lihaskramppi on tavallisin ja kivuliain pohje- ja reisilihaksessa. Lihaskramppi on usein nokturnaalinen eli yöllinen ilmiö. Ensiapuna on antagonisti- eli vastavaikuttajalihaksen jännittäminen. Jos esimerkiksi reiden takaosan lihakset kramppaavat, pitää jalka ojentaa suoraksi. Niin sanottu kylkipistos (engl. side stitch) johtunee pallealihaksen krampista. Kylkipistos ilmenee yleensä silloin, kun juostaan kovaa vauhtia ja hengittäminen alkaa tuntua epämiellyttävältä. Kuten muidenkin lihaskramppien kohdalla, lihas on saatava suoraksi, joten ensiapuna toimii pakotettu uloshengitys. 

Liikuntaan liittyvä lihaskramppi (engl. exercise-associated muscle cramp, EAMC) ilmenee yleensä rasittavan liikunnan aikana tai välittömästi sen jälkeen. Liikuntaan liittyvät lihaskrampit pitänee jakaa kahteen kategoriaan: 1) lihasväsymykseen liittyvä lihaskramppi, jolla ei nähtävästi ole mitään tekemistä neste- ja elektrolyyttitasapaino kanssa ja joka kohdistuu spesifisesti yhteen lihasryhmään; ja 2) neste- ja elektrolyyttitasapainon (lähinnä natriumin) häiriöistä johtuva lihaskramppi, joka ei liity lihasväsymykseen. Jälkimmäisessä tapauksessa kramppeja voi esiintyä ympäri kehoa.  

Magnesiumlisää käytetään yleisesti lihaskramppien ja levottomat jalat -oireyhtymän (engl. restless legs syndrome, RLS) ehkäisyssä. Roffen ja työtovereiden (2002) satunnaistettu, kaksoissokkoutettu ja kontrolloitu kliininen tutkimus selvitti magnesiumlisän vaikutuksia nokturnaalisista lihaskrampeista kärsivillä henkilöillä (> 2 kramppia/vko). Tutkimusperiodien kesto oli 3 viikkoa. Koehenkilöt nauttivat ennen nukkumaanmenoa suun kautta joko 300 mg magnesiumia (1830 mg magnesiumsitraattia) tai lumetuotetta. Koehenkilöiden ylläpitämät lihaskramppipäiväkirjat osoittivat, että 78 % magnesiumryhmän henkilöistä oli hyötynyt magnesiumlisästä, kun taas vastaava luku lumeryhmässä oli 54 %. Ero oli tilastollisesti merkitsevä (p=0,03). Kramppien kestossa tai kovuudessa ei havaittu eroa ryhmien välillä. 

Kyseessä oli ristikkäistutkimus (engl. cross-over study). Ristikkäistutkimuksella tarkoitetaan sitä, että tutkimuksessa on vähintään kaksi tutkimusperiodia ja kaikki tutkittavat saavat jokaista tutkimuksen kohteena olevaa hoitoa satunnaisessa järjestyksessä. Tutkimusperiodien välillä on puhdistautumisperiodi (engl. wash-out period). Ristikkäistutkimusasetelmalla pyritään vähentämään periodivaikutusta (engl. period effect), mikä tarkoittaa sitä, että tutkittavien vaste on erilainen eri tutkimusperiodeilla. Roffen ym. tutkimuksessa puhdistautumisperiodin kesto oli vain kaksi viikkoa, mikä mahdollisesti aiheutti siirtymävaikutusta (engl. carry-over effect). Tällä tarkoitetaan hoitovaikutuksen siirtymistä ristikkäisasetelmassa periodilta toiselle. Jos tutkimuksen puhdistautumisjakso olisi ollut pitempi, ero ryhmien välillä olisi saattanut olla suurempi. Noin puolet elimistön magnesiumista on varastoituneena luustoon ja vain n. 1 % ekstrasellulaarisessa eli solunulkoisessa nesteessä, joten magnesiumin eliminaatio on varsin hidasta. Mielenkiintoista oli se, että 39 %:lla koehenkilöistä ei ollut lainkaan lihaskramppeja kolmen kuukauden ajanjaksona tutkimuksen päättymisestä. 

Yhteenvetona voidaan todeta, että magnesiumsitraatti saattaa vähentää nokturnaalisia lihaskramppeja, mutta vaikutusmekanismi on tuntematon. Monivitamiini- ja mineraalivalmisteissa käytetään lähes säännönmukaisesti magnesiumoksidia. Magnesiumsitraatin biologinen hyväksikäytettävyys on ylivertainen magnesiumoksidiin verrattuna (Lindberg 1990; Walker ym. 2003). Magnesiumin tehokkaan imeytymisen kannalta keskeisintä on suolamuodon liukoisuus, sillä magnesiumin täytyy olla liuenneena imeytyäkseen. Orgaaninen magnesiumsitraatti liukenee erittäin hyvin mahalaukussa riippumatta mahan pH-arvosta. 

Jos kärsit usein nokturnaalisista lihaskrampeista, nauti n. 300-500 mg magnesiumia magnesiumsitraattina ennen nukkumaan menoa. Myös kramppialttiin lihaksen venyttelyn arvellaan vähentävän kramppiriskiä.

Lisämunuaisten uupuminen – todellinen häiriötila vai pseudotieteellistä hömppää? Osa 2

Kanadalaisfysiologi Hans Selye loi tutkimustensa perusteella käsitteen yleinen adaptaatio-oireyhtymä (GAS). GAS on ihmiselimistön fysiologinen reaktio voimakkaisiin ulkoisiin, joko fyysisiin tai psyykkisiin, ärsykkeisiin. Selyen mukaan ihminen reagoi voimakkaaseen ärsykkeeseen kolmessa vaiheessa:

• hälytys, jossa elimistö huomaa ärsykkeen
• adaptaatio eli mukautuminen, jossa elimistö alkaa torjua ärsykettä
• uupumus, jossa elimistön puolustusmenetelmät alkavat palaa loppuun

Monien asiantuntijoiden mielestä Selye olisi ansainnut tutkimuksistaan lääketieteen ja fysiologian Nobel-palkinnon, mutta se jäi jostain syystä saamatta. Oli miten oli, Selye jäi aikakirjoihin stressi -käsitteen isänä.

Ihmiset käyttävät mitä erinäisimpiä keinoja stressin lievitykseen. Liikunta vähentää koettua stressiä kuormittavissa elämäntilanteissa. Säännöllisen kestävyysharjoittelun on havaittu vaimentavan pysyvästi sympaattisen hermoston toimintaa. Sympaattisen hermoston toimintaa säätelevillä aivorungon alueilla tapahtuu siis oppimismuutoksia. Rentoutumisharjoitusten tarkoituksena on puolestaan aikaan saada kardiologi Herbert Bensonin kuvaama fysiologinen rentoutumisreaktio (relaxation response). Tutkitusti toimivia rentoutumismenetelmiä ovat mm. meditaatio, jooga, hengitysharjoitukset ja biopalauteharjoittelu.

Mutta sitten takaisin pääaiheeseen eli lisämunuaisten uupumiseen. Onko se todellista? Voivatko lisämunuaiset väsyä kroonisen stressin seurauksena? Fysiologitaustan omaavana sanoisin, että se on hyvinkin mahdollista. Tiedetään yleisesti, että haiman beetasolut voivat uupua (beta cell exhaustion), jos henkilö nauttii jatkuvasti suuria määriä nopeasti sokeroituvia hiilihydraatteja. Lisämunuaisten uupumisessa voisi olla kyse samantyyppisestä ilmiöstä.

Kuten tämän artikkelin ensimmäisessä osassa kävi ilmi, krooniseen väsymysoireyhtymään (CFS) liittyy usein lisämunuaisen toimintahäiriöitä. CFS:ää pidettiin aiemmin hömppänä, mutta nykyisin se on laajalti tunnustettu oireyhtymä. CFS:lle on ominaista kuukausia tai jopa vuosia kestävä voimakas väsymystila ja väsymysalttius. Keskeistä on se, oireyhtymää potevan henkilön väsymys ei häviä levossa.

Kortisoli on siinä mielessä poikkeuksellinen hormoni, että sen eritystä voidaan luotettavasti tutkia sylkinäytteestä. Dorn ym. (2007) raportoivat, että “salivary cortisol concentration was synchronous with the serum concentration, indicating that the salivary assay could be substituted for the serum assay to assess circulating rhythmicity across the 24 h time frame.” Tämä on tärkeä tietoa, sillä kortisolierityksen häiriöitä ei voida havaita yksittäisellä määrityksellä. Niinpä sylkinäytteiden käyttö helpottaa huomattavasti kortisolierityksen vuorokausirytmin seurantaa.

Lisämunuaisten uupuminen – todellinen häiriötila vai pseudotieteellistä hömppää? Osa 1

Lisämunuaiset (adrenal gland) ovat molempien munuaisten yläpuolella sijaitsevat endokriiniset eli hormoneja tuottavat rauhaset. Lisämunuaisen kuorikerros (adrenal cortex) tuottaa mm. kortisolia, jota kutsutaan usein stressihormoniksi. Sekä fyysinen että psyykkinen rasitus stimuloi kortisolin eritystä. Lisämunuaisen ydinosa (adrenal medulla) tuottaa adrenaliinia ja noradrenaliinia, joiden eritys niin ikään lisääntyy stressin yhteydessä.

Lisämunuaisten uupumus (adrenal fatigue tai adrenal exhaustion) on hyvin kiistanalainen käsite. Lisämunuaisten uupumusta ei pidä sekoittaa lisämunuaisten vajaatoimintaan eli Addisonin tautiin. Lisämunuaisen vajaatoiminta johtuu yleensä siitä, että elimistö alkaa tuottaa vasta-aineita lisämunuaisen kuorikerroksen soluja kohtaan, minkä seurauksena hormoneja tuottavat solut vähitellen tuhoutuvat.

Lisämunuaisen uupumisen oletetaan johtuvan kroonisesta stressistä. Kilpirauhanen.com sivustolla lisämunuaisen uupumisesta mainitaan seuraavaa:

”Lisämunuaisten uupumus on tila, jossa lisämunuaiset eivät enää jaksa tuottaa hormoneita, erityisesti kortisolia, normaalisti pitkittyneen stressin tai sairauden vuoksi. Pitkään jatkuneen stressitilan tuloksena lisämunuaisten kortisolivarastot tyhjenevät, eivätkä lisämunuaiset tuota enää hormoneita normaalisti… Varmin diagnostinen keino on sylkitesti. Se on verikoetta luotettavampi, sillä verikokeessa selviää kortisolin määrä veressä vain tiettyyn vuorokaudenaikaan eli aamulla. 24 tunnin sylkitestissä käy ilmi kortisolin vuorokausivaihtelu... Viitearvot ovat, kuten kilpirauhasen vajaatoiminnassakin, turhan avokätiset. Aamu- ja ilta-arvot saisivat olla käyrän yläpäässä, ja aamupäivä- ja iltapäiväarvot keskivaiheilla. Jos arvot matelevat viitearvojen alarajoilla, on syytä epäillä lisämunuaisten uupumusta, jos sinulla on oireita ja stressitekijöitä… 24 tunnin lisämunuaisten stressitestin saa Suomesta vain Helsingistä MDD:ltä, eli sitä ei tehdä julkisilla (tai yksityisillä puolilla). Kyseinen testi maksaa 169 euroa, ja vastausten toimitusaika on 3-4 viikkoa siitä kun olet tehnyt testin ja lähettänyt sen takaisin MDD:lle. Kelakorvausta tutkimuksesta ei saa. Lääkärin kirjoittama tutkimus-ja hoitomääräys tarvitaan vakuutusyhtiölle, jos on olemassa sellainen vakuutus joka mahdollisesti korvaa laboratoriotutkimuksia. Testiin tarvitaan aina asiantunteva tulkinta.”

Lisämunuaisen uupumusta ei liiemmin käsitellä alan oppikirjoissa, mikä johtunee sen kiistanalaisesta luonteesta. Textbook of Functional Medicine -kirjassa todetaan, että ”Long-term, unremitting stress results in loss of adrenal gland reserve related to the reduced production of stress hormones like cortisol and epinephrine.”

Nutritional Medicine -hakuteoksessa mainitaan seuraavaa: ”Some of the symptoms of hypoadrenalism (such as fatigue, poor stress tolerance, and a worsening of fatigue after exercise) are similar to those of [chronic fatigue syndrome]. Patients with chronic fatigue have been found to have significantly lower morning plasma cortisol levels, when compared with healthy controls.28 In addition, mean 24-hour urinary cortisol excretion was significantly lower in 121 patients with CFS than in healthy controls.29 It has been hypothesized that, in susceptible individuals, various stressors may compromise fatigue function, resulting in the clinical syndrome of CFS.30”. Myös Integrative Medicine -kirjassa lisämunuaisen uupuminen mainitaan kroonisen väsymysoireyhtymän yhteydessä.

Asiaan on syytä paneutua tarkemmin..

Funktionaalinen lääketiede ja Yhdysvaltain laillistetut ravitsemusterapeutit

Yhdysvaltalaisia ravitsemusterapeutteja edustavalla Academy of Nutrition and Dietetics -järjestöllä (ent. American Dietetic Association) on nyt oma funktionaalisen lääketieteen periaatteita noudattavien ravitsemusterapeuttien ryhmänsä, nimeltään Dietetians in Intergrative and Functional Medicine (DIFM). DIFM-ryhmään kuuluu jo reilut 3200 ravitsemusterapeuttia.

”The DIFM philosophy centers around a holistic, “Food as Medicine” approach to wellness, and is based firmly in the Integrative Medicine model. Whole-food therapies, targeted supplements, and mind-body modalities form the basis of “Integrative and Functional Medical Nutrition Therapy” (IFMNT). Integrative Nutrition RDNs apply this model to the nutrition care process in clinical practice and are also instrumental in reshaping healthcare.”

Mainittakoon myös, että Consortium of Academic Health Centers For Integrative Medicine -yhteenliittymässä ovat mukana mm. seuraavat Yhdysvaltalaisyliopistot: Harvard Medical School, Boston University School of Medicine, John Hopkins University, Yale University, Stanford University, Duke University, Albert Einstein College of Medicine ja University of Connecticut.

Kumma homma, että asiaan perehtymättömien suomalaisten pitää aina olla kritisoimassa asioita, joista eivät tiedä yhtikäs mitään. Kyseessä lienee eräänlainen valtataistelu.

Suositeltavaa luettavaa:
Jones DS ym. Textbook of Functional Medicine. The Institute for Functional Medicine, 2010.
Rakel D ym. Integrative Medicine. Elsevier Saunders, 2012.
Lord RS, Bralley JA. Laboratory Evaluations for Integrative and Functional Medicine. Metametrix Institute, 2008.
Gaby AR. Nutritional Medicine. Fritz Perberg Publishing, 2011. 

Milan kattava rasvahappoanalyysi

Mineraalilaboratorio Mila tarjoaa kattavaa rasvahappoanalyysiä hintaan 70 euroa. Rasvahappoanalyysi sisältää kaasukromatografisesti mitatut prosenttiosuudet plasmassa. Pakettiin sisältyvät seuraavat rasvahapot:

myristiinihappo (MA)

palmitiinihappo (PA)

steariinihappo (ST)

palmitoleiinihappo (PO)

öljyhappo (OA)

linolihappo (LA)

gammalinoleenihappo (GLA)

alfalinoleenihappo (ALA)

oktadekatetraeenihappo (ODT)

eikoseenihappo (EA)

eikosadieenihappo (EDA)

homogammalinoleenihappo (HGLA)

arakidonihappo (AA)

eikosapentaeenihappo (EPA)

dokosapantaeenihappo (DPA)

dokosaheksaeenihappo (DHA)