sunnuntai 11. elokuuta 2013

Lisämunuaisten uupuminen – todellinen häiriötila vai pseudotieteellistä hömppää? Osa 1
















Lisämunuaiset (adrenal gland) ovat molempien munuaisten yläpuolella sijaitsevat endokriiniset eli hormoneja tuottavat rauhaset. Lisämunuaisen kuorikerros (adrenal cortex) tuottaa mm. kortisolia, jota kutsutaan usein stressihormoniksi. Sekä fyysinen että psyykkinen rasitus stimuloi kortisolin eritystä. Lisämunuaisen ydinosa (adrenal medulla) tuottaa adrenaliinia ja noradrenaliinia, joiden eritys niin ikään lisääntyy stressin yhteydessä.

Lisämunuaisten uupumus (adrenal fatigue tai adrenal exhaustion) on hyvin kiistanalainen käsite. Lisämunuaisten uupumusta ei pidä sekoittaa lisämunuaisten vajaatoimintaan eli Addisonin tautiin. Lisämunuaisen vajaatoiminta johtuu yleensä siitä, että elimistö alkaa tuottaa vasta-aineita lisämunuaisen kuorikerroksen soluja kohtaan, minkä seurauksena hormoneja tuottavat solut vähitellen tuhoutuvat.

Lisämunuaisen uupumisen oletetaan johtuvan kroonisesta stressistä. Kilpirauhanen.com sivustolla lisämunuaisen uupumisesta mainitaan seuraavaa:

”Lisämunuaisten uupumus on tila, jossa lisämunuaiset eivät enää jaksa tuottaa hormoneita, erityisesti kortisolia, normaalisti pitkittyneen stressin tai sairauden vuoksi. Pitkään jatkuneen stressitilan tuloksena lisämunuaisten kortisolivarastot tyhjenevät, eivätkä lisämunuaiset tuota enää hormoneita normaalisti… Varmin diagnostinen keino on sylkitesti. Se on verikoetta luotettavampi, sillä verikokeessa selviää kortisolin määrä veressä vain tiettyyn vuorokaudenaikaan eli aamulla. 24 tunnin sylkitestissä käy ilmi kortisolin vuorokausivaihtelu... Viitearvot ovat, kuten kilpirauhasen vajaatoiminnassakin, turhan avokätiset. Aamu- ja ilta-arvot saisivat olla käyrän yläpäässä, ja aamupäivä- ja iltapäiväarvot keskivaiheilla. Jos arvot matelevat viitearvojen alarajoilla, on syytä epäillä lisämunuaisten uupumusta, jos sinulla on oireita ja stressitekijöitä… 24 tunnin lisämunuaisten stressitestin saa Suomesta vain Helsingistä MDD:ltä, eli sitä ei tehdä julkisilla (tai yksityisillä puolilla). Kyseinen testi maksaa 169 euroa, ja vastausten toimitusaika on 3-4 viikkoa siitä kun olet tehnyt testin ja lähettänyt sen takaisin MDD:lle. Kelakorvausta tutkimuksesta ei saa. Lääkärin kirjoittama tutkimus-ja hoitomääräys tarvitaan vakuutusyhtiölle, jos on olemassa sellainen vakuutus joka mahdollisesti korvaa laboratoriotutkimuksia. Testiin tarvitaan aina asiantunteva tulkinta.”

Lisämunuaisen uupumusta ei liiemmin käsitellä alan oppikirjoissa, mikä johtunee sen kiistanalaisesta luonteesta. Textbook of Functional Medicine -kirjassa todetaan, että ”Long-term, unremitting stress results in loss of adrenal gland reserve related to the reduced production of stress hormones like cortisol and epinephrine.”

Nutritional Medicine -hakuteoksessa mainitaan seuraavaa: ”Some of the symptoms of hypoadrenalism (such as fatigue, poor stress tolerance, and a worsening of fatigue after exercise) are similar to those of [chronic fatigue syndrome]. Patients with chronic fatigue have been found to have significantly lower morning plasma cortisol levels, when compared with healthy controls.28 In addition, mean 24-hour urinary cortisol excretion was significantly lower in 121 patients with CFS than in healthy controls.29 It has been hypothesized that, in susceptible individuals, various stressors may compromise fatigue function, resulting in the clinical syndrome of CFS.30”. Myös Integrative Medicine -kirjassa lisämunuaisen uupuminen mainitaan kroonisen väsymysoireyhtymän yhteydessä.

Asiaan on syytä paneutua tarkemmin..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti