maanantai 12. elokuuta 2013

Lisämunuaisten uupuminen – todellinen häiriötila vai pseudotieteellistä hömppää? Osa 2



















Kanadalaisfysiologi Hans Selye loi tutkimustensa perusteella käsitteen yleinen adaptaatio-oireyhtymä (GAS). GAS on ihmiselimistön fysiologinen reaktio voimakkaisiin ulkoisiin, joko fyysisiin tai psyykkisiin, ärsykkeisiin. Selyen mukaan ihminen reagoi voimakkaaseen ärsykkeeseen kolmessa vaiheessa:
  • hälytys, jossa elimistö huomaa ärsykkeen
  • adaptaatio eli mukautuminen, jossa elimistö alkaa torjua ärsykettä
  • uupumus, jossa elimistön puolustusmenetelmät alkavat palaa loppuun
Monien asiantuntijoiden mielestä Selye olisi ansainnut tutkimuksistaan lääketieteen ja fysiologian Nobel-palkinnon, mutta se jäi jostain syystä saamatta. Oli miten oli, Selye jäi aikakirjoihin stressi -käsitteen isänä.

Ihmiset käyttävät mitä erinäisimpiä keinoja stressin lievitykseen. Liikunta vähentää koettua stressiä kuormittavissa elämäntilanteissa. Säännöllisen kestävyysharjoittelun on havaittu vaimentavan pysyvästi sympaattisen hermoston toimintaa. Sympaattisen hermoston toimintaa säätelevillä aivorungon alueilla tapahtuu siis oppimismuutoksia. Rentoutumisharjoitusten tarkoituksena on puolestaan aikaan saada kardiologi Herbert Bensonin kuvaama fysiologinen rentoutumisreaktio (relaxation response). Tutkitusti toimivia rentoutumismenetelmiä ovat mm. meditaatio, jooga, hengitysharjoitukset ja biopalauteharjoittelu.

Mutta sitten takaisin pääaiheeseen eli lisämunuaisten uupumiseen. Onko se todellista? Voivatko lisämunuaiset väsyä kroonisen stressin seurauksena? Fysiologitaustan omaavana sanoisin, että se on hyvinkin mahdollista. Tiedetään yleisesti, että haiman beetasolut voivat uupua (beta cell exhaustion), jos henkilö nauttii jatkuvasti suuria määriä nopeasti sokeroituvia hiilihydraatteja. Lisämunuaisten uupumisessa voisi olla kyse samantyyppisestä ilmiöstä.

Kuten tämän artikkelin ensimmäisessä osassa kävi ilmi, krooniseen väsymysoireyhtymään (CFS) liittyy usein lisämunuaisen toimintahäiriöitä. CFS:ää pidettiin aiemmin hömppänä, mutta nykyisin se on laajalti tunnustettu oireyhtymä. CFS:lle on ominaista kuukausia tai jopa vuosia kestävä voimakas väsymystila ja väsymysalttius. Keskeistä on se, oireyhtymää potevan henkilön väsymys ei häviä levossa.

Kortisoli on siinä mielessä poikkeuksellinen hormoni, että sen eritystä voidaan luotettavasti tutkia sylkinäytteestä. Dorn ym. (2007) raportoivat, että “salivary cortisol concentration was synchronous with the serum concentration, indicating that the salivary assay could be substituted for the serum assay to assess circulating rhythmicity across the 24 h time frame.” Tämä on tärkeä tietoa, sillä kortisolierityksen häiriöitä ei voida havaita yksittäisellä määrityksellä. Niinpä sylkinäytteiden käyttö helpottaa huomattavasti kortisolierityksen vuorokausirytmin seurantaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti